Ennakko: Tärkeä Vampula-peli päättää pelivuoden 2022

17.12.2021

MITÄ naisten 1-sarjaa Lempo-Volley - LP Vampula Huittinen
MISSÄ Hakkarin liikuntahalli, Lempäälä
MILLOIN  sunnuntaina 19.12. klo 15
LIVE Solidsport
Tulospalvelu
Käytössä on koronapassi, lue lisää täältä

Lempo-Volley pelaa sunnuntaina jälleen yhden kuuden pisteen kamppailun pudotuspelipaikkataiston ympärillä. Vastaan tulee nuori LP Vampulan kakkosjoukkue, joka tulee Huittisista. Samalla ottelu on pitkän syyyskauden viimeinen.

Sitä ennen Lempo käy vielä lauantaina Nurmossa pelaamassa A-tyttöjen SM-sarjan C-pooliturnauksen. Luvassa siis vielä yksi tuplaviikonloppu tälle vuodelle.

Lempo lähtee Vampula-peliin sijalta yhdeksän ja pisteitä on kertynyt 12. Sijalla kahdeksan oleva Juju on samoissa pisteissä. Lisäpisteillä Lempo voisi lähteä joulutauolle pudotuspelijoukkueena, mikä olisi huikea tilanne lähtökohtiin verraten, kun alkukauden pelit 1-sarjan kärkiryhmiä vastaan toi viisi tappiota putkeen.

LP Vampula lähtee peliin sijalta 12, pisteitä on kahdeksan. Sijat 8-13 ovat viiden pisteen sisällä, joten kyseessä on todella iso kolmen pisteen ottelu sarjataulukkoakin ajatellen.

Pelin merkitystä korostaa vielä se, että joukkueet kohtaavat uudestaan jo seuraavassa pelissä 2. tammikuuta, silloin Huittisissa. Kuusi pistettä ovat molemmilla varmasti haluttua tavaraa.

Lempolla on alla tuplaviikonloppu, eli vuoden loppu on ollut varsin rankka. Pohjanmaan-reissulta tuli komea Kuortane-voitto ja tappio Jymy Akatemialle.

Kuinka joukkue jaksaa kovassa puristuksessa? Tessa Francke kertoi ennakkohaastattelussa, että kuormaa pyritään jakamaan.

- Lähdemme A-tyttöjen turnaukseen ehkä hieman pienemällä kokoonpanolla, Francke sanoo.

Kahden pelin viikonlopun rasituksen jakaminen ja pelivireen löytäminen molempiin päiviin on aina haastavaa. Lempon apuna on kotisali, joka tuo varmasti energiaa sunnuntain kamppailuun. Myös kokoonpanon laajuus auttaa, esimerkiksi viime viikonlopun vieraskiertueella vastuuta jaettiin useille pelaajille ja esimerkiksi hakkuri Iida Ylimäki esitti hienoja otteita Jymyä vastaan.

Lempon hakkuri Sofia Ikonen on noussut syyskaudella joukkueen pisteykköseksi ohi Annika Saaren. Tähän kaksikkoon Lempo voi luottaa vahvasti. Mielenkiintoista on varmasti seurata myös Vuorentaustan sisaruksia sunnuntaina: Veera ja Riikka pelasivat ennen Lempoa juuri Vampulan organisaatiossa.

Vierasjoukkue Vampula tekee tiivistä yhteistyötä oman liigajoukkueensa kanssa. Molemmilla on ottelu sunnuntaina, kun Mestaruusliigassa on kamppailu LiigaPloki - Vampula. Voikin olla, että sen vuoksi 1-sarjaan Vampula ei saa ainakaan kovin montaa liigavahvistusta.

Vampula on ottanut alkukauden 12 peliin yhden kolmen pisteen voiton ja kaksi 3-2-voittoa. Alla on tappiot Pumalle ja Viestille ja komea Kuortane-voitto.

- Vampula on varmasti hyvä ja taisteleva porukka. Ovat kairanneet muutaman todella hyvän päänahan 1-sarjassa. Liigapelaajia on mukana mahdollisuuksien mukaan. On laadukas ryhmä, Lempon valmennuksen Jyri Niemi arvioi vastustajaa.

Vierasjoukkueen pisteykkösiä alkukaudesta ovat olleet Selmä Räsänen (128) ja Heini Ahtola (120), jotka ovat joukkueen selvästi kovimmat tehopelaajat. Heissä Lempolla riittääkin pideltävää. 

Seuraa heitä

Lempo: Riikka Vuorentausta. Lempo-passari palasi välivuoden jälkeen lentopallon pariin ja noussut isoon rooliin. Sitä ennen pelasi juuri Vampulassa.

Vampula: Selma Räsänen. Joukkueensa isoin pistevastuunkantaja ja tärkeä tähtipelaaja, jolta löytyy laadukas ratkaisuvalikoima hyökkäyspelissä.

HAASTATTELUSSA JYRI NIEMI JA TESSA FRANCKE

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.