Lempo rikkoi Sammon kotitaian komean nousun jälkeen: "Tänään voitti nälkäisempi joukkue"
23.1.2022
M1 RUNKOSARJA: SAMPO – LEMPO-VOLLEY 2-3 (25-22, 25-21, 14-25, 21-25, 12-15)
23.1. Pielaveden liikuntahalli
Pielaveden liikuntahallissa nähtiin kärkipelin arvoista lentopalloa sunnuntaina 23. tammikuuta. Ennen peliä sarjakolmonen Pielaveden Sampo oli voittanut kaikki kotipelinsä. Vahvalta näytti nytkin kahden erän jälkeen, kun sarjakärki Lempo oli 0–2-tappiolla.
Vierasjoukkue sai kuitenkin muutettua pelinsä kurssin ja raivasi kaksi pistettä kotiin 3–2 (22–25, 21–25, 25–14, 25–21, 15–12) -voitolla. Voitto oli Lempolle seitsemäs putkeen.
– Olen tyytyväinen, että saatiin Sammon kotitaika murrettua. Sampo kyllä osoitti tänään, että miksi on pelannut niin vahvaa kautta, Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo tuumi.
– Tänään voitti nälkäisempi joukkue. Sampokin oli todella nälkäinen, mutta kahden erän jälkeen meillä oli kova tahto kääntää peli ja se näkyi, Lempon parhaana palkittu Arttu Lehtimäki kertoi.
Yleensä todetaan, että peli muuttui täysin kahden erän jälkeen, jos toinen joukkue nappaa kolme erää putkeen. Mutta ei tällä kertaa. Lempo pelasi kaksi erää kohtuullisesti, etenkin erien alut olivat jopa loistavia. Mutta kahdessa avauserässä Sampo pääsi erien puolivälissä mukaan vahvoilla syöttövuoroillaan ja meni erävoittoihin.
Lempo johti kahta avauserää 9–5 ja 10–6, eli bussijaloista ei voi puhua. Mutta fokus lopahti erien edetessä ja Sampo puolestaan sai henkeä päälle. Avauserä kääntyi Lasse Räisäsen ja Aatu Nykäsen syöttövuoroilla. Toisen erän loppu oli Sammolta tyly: Lempon johdosta 14–9 Lasse Räisäsen syöttövuorolla Sampo nousi 17–14-johtoon, vei pätkän 10–1 ja meni menojaan.
Erän lopussa kotijoukkueella onnistui kaikki ja Sampo pelasi todellisessa hurmiossa. Erän kohokohtina libero Jere Auvisen mahtava jalkapuolustus ja siitä voitettu piste ja muutama muu Sammon huikea puolustuspallo. Lempö törmäsi totaaliseen seinään.
– Räisänen syötti siinä kyllä kovan vuoron eikä päästy enää peliin kiinni siinä erässä, Lehtimäki totesi.
– Alkupelissä ei oikein saatu puolustuksia ja niiden kautta jatkopallopisteitä. Vastaanotto myös sakkasi ekat erät, Alatalo puolestaan analysoi.
Kahden erän jälkeen Tuomas Alatalo teki pienen mutta merkittävän taktisen muutoksen. Lempon kuusikko pysyi samana, mutta yleispelaajat Simo Puttonen ja Tomi Rumpunen vaihtoivat paikkoja keskenään. Puttonen lähti passarin vierestä ja Rumpunen hakkurin vierestä.
– Tykkään vastaanottaa siltä paikalta, kun aiemmin uralla pelasin paljon sitä ja se toimi kyllä hyvin pitkän erätauon jälkeen, Rumpunen kiitteli.
Jos kahdessa avauserässä Lempon vahva ote oli lopahtanut, kolmannessa vauhti vain kiihtyi ja johto oli nopeasti 15–6. Vierasjoukkue sai nostopelinsä uomiinsa ja se helpotti paljon hyökkäyspeliä.
Neljännen erän alkuun nähtiin Arttu Lehtimäen näytöstä, kun kolmeen avauspalloon Lehtimäki otti kaksi torjuntaa ja peippasi yhden pisteen. Arttu otti pelissä kaikkiaan kuusi torjuntaa.
– Kolmas erä oli kokonaisuudessaan meiltä vahva ja sen tuoman energian myötä myös loput erät kääntyivät. Torjuntapeliä vedettiin treeneissä, saatiin hyvin otettua oikeat paikat, Lehtimäki avasi Lempon ja itsensä vahvaa torjuntapeliä.
– Saatiin kolmannessa erässä nostopeli kuntoon ja alettiin viemään peliä, Alatalo näki.
Neljäs erä tasaantui Lempon vahvan alun jälkeen ja sama tahti jatkui viidennessä. Molemmissa mentiin pitkään tasatahtiin, mutta 20 ja 10 pisteen päällä Lempon terävöitti peliään tarvittavasti ja Sampo auttoi muutamilla ratkaisevilla hyökkäysvirheillään.
Viidennessä erässä Sampo oli jo 12–10-johdossa, kun Lempo otti aikalisän.
– Viidennen erän lopussa näkyi kokemus kovista paikoista. Sanoin 10–12-tappiotilanteen aikalisällä jätkille, että nämä ovat niitä meidän palloja näyttää, mistä meidät on tehty. Ja niin me näytettiinkin, Alatalo kehui.
Tuomas Sillanpää otti pallon pisteellään Lempolle, 11-12 ja Tatu Härkönen asteli syöttöruutuun. Härkönen syötti Lempon erävoittoon, kun Sammon pelin hahmo Kasper Pennanen (21 pistettä) löi ottelupallon inan leveäksi.
– Pielaveden hornankattila on aina paha paikka ja vierasvoitto todella arvokas. Tänäänkin pieni yleisömäärä sai tosi hyvän mökän halliin, Lempon Simo Puttonen kehui ja viittasi 20 katsojan yleisömäärään.
Sampo ansaitsee ison hatunnoston esityksestään. Ei ole ihme, että Pielavedeltä ei ole ennen Lempoa haettu voittoa tällä kaudella.
– Sampo puolusti ja varmisti erinomaisesti, se oli ajoittain todella vahvalla tasolla heidän pelissään, Alatalo summasi.
Lempolla hakkuri Sillanpää hakkasi Lempon pelin kovimmat pisteet 19 ja oli vahva myös syöttöruudussa. Torjuntapelissä Lehtimäen lisäksi keskitorjujapari Sten Kruuda–Tatu Härkönen olivat avainroolissa.
Lempo osoitti jälleen jo monesti kehutun sitkeytensä. Useasti Lempo on noussut avauserän tappiosta kolmen pisteen voittoon, nyt kahden erän takaa voittoon. Lempo jatkaa 1-sarjan kärjessä.
Avauskokoonpanot:
Lempo: Arttu Lehtimäki, Tomi Rumpunen, Sten Kruuda, Tuomas Sillanpää, Simo Puttonen, Tatu Härkönen ja libero Jyri Niemi
Sampo: Ilja Ivanov, Kasper Pennanen, Aatu Nykänen, Niko-Matias Puhakka, Lasse Räisänen, Tiitus Hautamäki
PALKINNOT
Lempon paras pelaaja: Arttu Lehtimäki
Sammon paras pelaaja: Jere Auvinen
PISTEET:
Lempo: Tuomas Sillanpää 19, Tomi Rumpunen 15, Sten Kruuda 10, Simo Puttonen 10
Sampo: Kasper Pennanen 21, Niko-Matias Puhakka 17, Lasse Räisänen 13
YLEISÖ: 20
SEURAAVA PELI:
Lempo jatkaa vieraspelejään, edessä Karhulan Veikot -vierailu Kotkassa 6.2. Sampo pelaa 30.1. Murikoita vastaan vieraskentällä.
SAMMON RAPORTTI
Pääkuva: Kari Kautto, arkistokuva