Mestaripassari Arttu Lehtimäki palaa Lempo-paitaan: "Täältä on hyviä muistoja ja täällä olen aina viihtynyt"

11.5.2024

Lempo-Volleyn miesten 1-sarjajoukkue on solminut yksivuotisen sopimuksen 28-vuotiaan passarin Arttu Lehtimäen kanssa. Lehtimäki siirtyy Lempoon Mestaruusliigasta Savo Volleyn riveistä, jossa voitti viime kaudella Suomen cupin.

Lehtimäki on Lempon ensimmäinen julkistettu pelaajasopimus kaudelle 2024–25. Arttu pelaa Lempossa numerolla 16.

– Lempäälään on aina hieno palata. Täältä on hyviä muistoja ja täällä olen aina viihtynyt. Mikäs tässä, kotiin tullessa, voisi sanoa, Lehtimäki kertoo paluustaan.

Lehtimäki on hyvin tuttu Lempäälän lentopalloyleisölle: Arttu aloittaa kolmannen jaksonsa Lempäälässä. Lehtimäki pelasi ensi kertaa Lempäälän Kisassa 2014–15 Jukka Lehden apurina ja palasi ykköspassarin rooliin heti kaudeksi 2015–16. Sen jälkeen Arttu pelasi Lempo-Volleyssa kaudet 2021–23 isossa roolissa ja palaa nyt kaudelle 2024–25.

Lehtimäki johdatti ykköspassarina Lempon 1-sarjan mestaruuteen kaudella 2023. Hän on niittänyt menestystä lähes kaikkialla: vyöllä on kasvattajaseurasta VaLePasta kolme Suomen mestaruutta (kolmas tuli edellisen Lempo-jakson aikana 2021, kun Arttu edusti VaLePaa farmipelaajana), kolme Suomen cupin mestaruutta ja pelejä Mestarien liigassa, Savossa voitettu Suomen cup ja Lempossa ja LeKissä voitetut 1-sarjan mestaruus ja kaksi hopeaa. 

Liigapelejä Lehtimäellä on noin 200 VaLePan, Savon ja Karelian Hurmoksen paidassa.

– Savossa oli opettavainen vuosi. Meidän jengillä olisi ollut ehkä elkeet parempaankin, mutta tällä kertaa piti tyytyä nelossijaan.

Lehtimäelle on suunniteltu taas suurta roolia Simo Puttosen valmentamassa Lempossa. Kaksikko on pelannut Lempossa yhdessä ja olivat isoja palasia mestaruuskevättä 2023.

– Siitä kaudesta on jäänyt loistavia muistoja. Pelattiin tosi hyvä runkosarja, hävittiin vain yksi peli. Finaalien voittaminen oli hienoa. Pelattiin hyvin myös liigakarsinnoista. Jäänyt hyviä ystäviä siitä ryhmästä.

– Odotan tulevalta kaudelta, että päästäisiin parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen eli viimeinen peli voitetaan. Toivottavasti saataisiin hyvä meininki hallille ja paljon porukkaa katsomaan, Lehtimäki toivoo.

Lempo-Volley miesten ja naisten edustusjoukkueet on solminut kautta 2024–25 koskevan pääyhteistyökumppanuuden kuntosali EasyFit Ideaparkin kanssa. EasyFit Ideaparkin yrittäjä Mikko Salminen oli mukana kättelemässä Artun kanssa Lempo-sopimusta.

Kiitos EasyFit Ideapark yhteistyöstä!

Artun sopimusvideo yhteistyössä EasyFit Ideaparkin kanssa täällä

Täältä pääsee tutustumaan laadukkaseen kuntosaliin kauppakeskus Ideaparkin huippupaikalla aivan Lempäälä-areenan vieressä.

Arttu Lehtimäki

Ikä: 28

Pelipaikka: Passari

Pituus: 185 cm

Kasvattajaseura: VaLePa

Viime kaudella: Savo Volley, Mestaruusliiga

Liigaura: Noin 200 ottelua VaLePassa, Hurmoksessa ja Savossa.

Lempäälässä: Pelannut LeKissä kausilla 2015–16 ja 2016–17 sekä Lempossa 2021–22 ja 2022–23.

Saavutuksia: 3 Suomen mestaruutta, 4 Suomen cupin voittoa, 1-sarjan mestaruus, 2 1-sarjan hopeaa, pelannut Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Kuvat: Antti Raunio