Pohjoisen reissulla 10 erää lentopalloa - Kisko jätti Lempolle vain pisteen

14.11.2021

M1 RUNKOSARJA: OULUN KISKO – LEMPO-VOLLEY 3–2 (25-18, 30-28, 22-25, 22-25, 15-13)

14.11. Pitkäkankaan koulu, Oulu

Lempo-Volley tahkosi Pohjoisen reissullaan täyden setin eli kymmenen erää lentopalloa. Sunnuntainen Kisko-peli oli tunteiden vuoristorataa ja täynnä tapahtumia.

Lempo nousi 0-2-tappioasemasta 2-2-tasoihin, mutta lopulta Kisko sai tällä kertaa tuulettaa isänpäivän kunniaksi voittoa erin 3-2. Kisko otti revanssin kauden avauspelissään Lempolle kokemalleen tappiolle.

Illan ikävin ja toisaalta paras uutinen oli loukkaantuneen Niko Montosen tilanne. Niko loukkaantui kolmannessa erässä, kun hänen nilkkansa pyörähti. Niko käytettiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Murtumaa ei ole ja Niko pääsi joukkueen kanssa samaan paluujunaan, mutta taukoa on varmasti jonkin aikaa luvassa. Tsempit Nikolle toipumiseen!

Lempo kokosi viikonlopusta kaikkiaan kolme pistettä, kun lauantaina NaPasta tuli 3-2-voitto ja sunnuntaina Kiskolta piste. Reissu oli hankala pelillisesti eikä tuloksellisestikaan joukkuetta täysin tyydyttänyt. Mutta pelaajat löysivät reissusta myös hyvää.

- Lopulta kuitenkin aika hyvä saldo, kun miettii lähtökohtia. Ei jääty nollille. Oli hieman vaikea treeniviikko ja useampi kaveri oli viikolla flunssassa eikä ihan täydessä pelikunnossa peleissä, Lempon Jani Liski tiivisti.

- Saatiin kunnon pelifiilistä ehkä vasta Kisko-pelin loppupuolella, kun saatiin erävoittoja. Kyllä treeniviikon merkitys korostuu, se näkyi tuloksissa. Ei ihan hyökkäyspeli riittänyt ja vastustaja puolusti molemmissa peleissä todella hyvin, Joel Itänen kertoi ajatuksistaan.

Kisko pelasi kaksi ja puoli erää todella vahvasti ja joukkue puolusti todella, todella paljon. Lempolla oli vaikeuksia saada hyökkäystehoja tarvittavalle tasolle. Vastaanottopeli ei ollut aivan kuosissa, mikä vaikeutti heti hyökkääjien tekemistä.

Mutta Kiskolle on loistavasta puolustuspelistä annetta iso tunnustus, se takasi useita jatkopallopisteitä kotijoukkueelle. Lisäksi yleispelaaja Otso Hakalan loistopäivä, 23 pistettä, olivat etenkin kahdessa avauserässä Lempon turmana. Kisko-passari Jussi Mäkinen pääsi pyörittämään hyvästä kotijoukkueen nostopelistä runsaasti pateria ja nopeaa laitatempoa. 

Lempo kokeili hakkurin paikalla neljää pelaajaa: Joel Itänen aloitti, Niko Montonen oli myös ja Jani Liski korvasi hänet ja Simo Puttonen tuli vielä aivan lopussa. Tuomas Sillanpää ei ollut pelikunnossa, vaikka oli kokoonpanossa. Montosen loukkaannuttua yleispelaajataustainen Liski istutettiin rohkeasti ristipaikalle ja hän kokosi pelissä neljä pistettä.

Montosen loukkaannuttua Lempo oli kolmoserässä useamman pisteen jäljessä. Tilanteessa tuli pitkähkö tauko, sillä Nikon hoitamisen lisäksi kentälle rikkoutui kylmäpussi, jota siivottiin tovi pois. Pelillisesti pitkä tauko toi Lempolle kaivattua lisähappea: joukkue sisuuntui ja sai parannettua ryhtiään. 

Lempo nousi takaa erävoittoon ja hoiteli myös neljännen erän itselleen. Viidennessä erässä Kisko hallitsi alussa, Lempo kävi 13-12-johdossa mutta Kiskolta makeat puolustukset oikeen paikkaan ja viides erä kotijoukkueelle.

Lempolta esiin nousivat 21 pinnaa tehnyt yleispelaajana loppupelin pelannut Itänen ja hienon torjuntapelin esittänyt Tatu Härkönen. Jyri Niemi pelasi myös vahvasti.

- Kisko-pelissä sai jo paremmin puolustuksia. Lämmittelyssä jo hieman tuntui, että voi olla vaikeaa. Kyllä se reissaaminen ja viikon sairastelu porukalla tuntui, Niemi sanoi.

Lempo jatkaa tästä tiukkoja pelejään lauantaina 20.11. kotihallissa, paikallispelissä vastassa Isku.

Avauskokoonpanot:

Lempo: Arttu Lehtimäki, Niko Montonen, Tatu Härkönen, Joel Itänen, Simo Puttonen, Rolle Jokela ja libero Jyri Niemi 
Kisko: Jussi Mäkinen, Juho Puolitaival, Aki Sorsa, Santeri Kammonen, Otso Hakala, Martti Mustonen ja liberp Petteri Kiilunen

Tulospalvelu

PALKINNOT

Lempon paras pelaaja: Joel Itänen
Kiskon paras pelaaja: Jussi Mäkinen

YLEISÖ:  49

PISTEET:

Lempo: Joel Itänen 21, Tatu Härkönen 13, Simo Puttonen 8
Kisko: Otso Hakala 23, Santeri Kammonen 16, Martti Mustonen 10

SEURAAVA PELI:

Lempolla on edessä ensi lauantaina 20.11. kotipeli Rantaperkiön Iskua vastaan eli edessä on paikallispeli. Myös Kiskolla on "paikallispeli" seuraavaksi, 28.11. vieraspeli Rovaniemellä NaPaa vastaan.

KISKON RAPORTTI